Ompelin ensimmäiset himmeliblokit pari vuotta sitten. Kaivoin kaapin pohjalta ja ompelin vähän lisää. Syntyi kolme sinistä himmelitilkkutyötä. Tässä vanutettuna odottamassa vaijerilla tikkausta parin muun työn kanssa.
Pikkuhimmeli
Pikkuhimmelissä on neljä isoa blokkia. Blokin koko on noin 11 tuumaa.
Aloitusneliö on 6½ tuuman ja vaalea kaitale 1 tuuman levyinen.
Blokit trimmasin vajaan 6 tuuman kokoisiksi. Näitä ompelee nopeasti.
Tähtihimmeli
Tähtihimmeli on samankokoinen kuin pikkuhimmeli.
Blokki on siis noin 11 tuumaa ja olkikaitale 1 tuuman.
Ommellessa laitoin oljen päähän pätkän pohjakangasta.
Isohimmeli
Isohimmelissä on pienempi blokki mutta niitä on enemmän.
Valmiin blokin koko on noin 9 tuumaa ja välikaitale on 3/4 tuumaa.
✨✨✨✨✨✨✨✨
Tilkkutie kirjoitti blogissaan ompelemisesta seisten. Nämä on myös seistenommeltu.
Jalkaoperaation jäljiltä en vielä pysty istumaan kovin kauan, joten raahasin koneen keittiöön. Seisten ompelu on itse asiassa miellyttävämpää kuin istuen. Ja kun pitää silittää, on jo valmiiksi pystyssä. Pyörähdys ja huiskis!
Töissä on ollut säädettävä pöytä jo vuosia ja olen sellaista haaveillut kotiinkin. Nykyinen ompelupöytä konehuoneessa (tietokone+ompelukone) on liian matala ja kyykähtää kohta. Hyvä syy mittailla ja miettiä.
Kiitos himmelin ompeluohjeista. Kivaa nähdä ompelutilasi. En pystyisi ompelemaan seisaalta risan polven vuoksi. Hyvää joulua sinulle Ilona..
VastaaPoistaTäällä risa lonkka (nyt entinen). Kiitos kommentista ja hyvää joulua!
PoistaAivan ihana himmeliblokki! Tuota on kokeiltava ehdottomasti.
VastaaPoistaKiitos ja hyvää joulua!
PoistaKiva himmeliblokki, pitää kokeilla!
VastaaPoistaSeisaaltaan ompelua voisi olla kiva kokeilla.
Kiitos! Kannattaa kokeilla, yllätyt. Hyvää joulua!
PoistaKiva malli! Tuosta voisi tehdä muutakin kuin joulujuttuja :D
VastaaPoistaUse this diet hack to drop 2 lb of fat in just 8 hours
VastaaPoistaOver 160000 men and women are utilizing a easy and SECRET "water hack" to lose 1-2 lbs each night while they sleep.
It's very easy and it works with everybody.
You can do it yourself by following these easy steps:
1) Take a clear glass and fill it half glass
2) And then do this amazing HACK
and you'll become 1-2 lbs lighter when you wake up!