8.10.17

Eleanor-peitto äidille ja ompelukoneella tikkaamisen ihanuudesta


Peitto valmistui viime tipassa äidin syntymäpäiväksi. Edellisen viikonlopun urakoin tikkauksen kanssa.




Viritin tikkauslangan jakkaralle muovilaatikoiden päälle. Lanka tuntuu juoksevan vapaammin ompellukoneen vierestä.

Ompelukoneen taakse laitoin tyynyjä, jotka kannattelevat työtä. Supreme Slider -liukumatto on paikoillaan ompelutason päällä. Tässä vaiheessa se on vielä aika ehjä, mutta aina kun on isompi työ, onnistun tikkaamaan sen riekaleiksi.




Syöttäjät on laskettu alas, koneeseen laitettu jousellinen tikkausjalka, piston pituus nollattu ja langan kireys säädetty.



Käsineet käteen ja antaa mennä!

Tikkauskuvio on ennenkin käyttämäni kukkakaali. Harjoituskankaalle tein isoja lennokkaita kaaria. Tässä kohtaa muistin, miten käy isoille kaarille: Niistä tulee pieniä ja  väkisin väännettyjä. Tila on ahdas ja työ painava liikutella. Paras tyytyä pieniin kaariin.




Koko peitto on kasattu koneen kainaloon. Aloitin tikkauksen vasemmasta alareunasta ja lopetin oikeaan yläreunaan. Hankalinta oli keskivaiheilla. Välillä peitto otti jostain kiinni ja kun se taas irtosi, tuli hyppytikkejä. Kamalimmat purin samantien ja jatkoin ompelua.

Viikonlopun aikana tikkasin koko peiton, yhteensä 4,3 m2. Ei paha.





 Peitto on tikattu ja aurinko paistaa.


🍐 🍐 🍐 🍐 🍐 🍐 🍐 🍐 🍐 🍐 🍐

Edellisellä kerralla kerroin kurpitsasta, joka kiipeää aidan yli. Naapuri kävi sanomassa, että heidän puolellaan on kaksi keltaista jalkapallon kokoista kurpitsaa. Kuuluvat tietysti sille, kenen puolella kasvavat.