18.12.19

Himmeliliinoja jouluksi



Ompelin ensimmäiset himmeliblokit pari vuotta sitten. Kaivoin kaapin pohjalta ja ompelin vähän lisää. Syntyi kolme sinistä himmelitilkkutyötä. Tässä vanutettuna odottamassa vaijerilla tikkausta parin muun työn kanssa.



Pikkuhimmeli

Pikkuhimmelissä on neljä isoa blokkia. Blokin koko on noin 11 tuumaa.


Aloitusneliö on 6½ tuuman ja vaalea kaitale 1 tuuman levyinen. 


Blokit trimmasin vajaan 6 tuuman kokoisiksi. Näitä ompelee nopeasti.




Tähtihimmeli


Tähtihimmeli on samankokoinen kuin pikkuhimmeli.



Blokki on siis noin 11  tuumaa ja olkikaitale 1 tuuman.



Ommellessa laitoin oljen päähän pätkän pohjakangasta.



Isohimmeli


Isohimmelissä on pienempi blokki mutta niitä on enemmän. 



Valmiin blokin koko on noin 9 tuumaa ja välikaitale on 3/4 tuumaa.


✨✨✨✨✨✨✨✨


Tilkkutie kirjoitti blogissaan ompelemisesta seisten. Nämä on myös seistenommeltu.


Jalkaoperaation jäljiltä en vielä pysty istumaan kovin kauan, joten raahasin koneen keittiöön. Seisten ompelu on itse asiassa miellyttävämpää kuin istuen. Ja kun pitää silittää, on jo valmiiksi pystyssä. Pyörähdys ja huiskis!

Töissä on ollut säädettävä pöytä jo vuosia ja olen sellaista haaveillut kotiinkin. Nykyinen ompelupöytä konehuoneessa (tietokone+ompelukone) on liian matala ja kyykähtää kohta. Hyvä syy mittailla ja miettiä.





14.7.19

Hanhen velipoika ja kesän ensimmäiset kurkut

Onneksi lomalla oli  muutama kylmä ja sateinen päivä. Sai ommella kaikessa rauhassa.



Kaapista löytyi parin vuoden takainen aloitus Hanhen velipoika.

Olin varma, että aloitus on kesältä 2017, mutta hei, onkin vuodelta 2015! Aika kuluu nopeasti, mutta tämä tuntuu jo liioittelulta.







Aloitin silloin kaksi pikkutyötä: Hanhen lentävä hanhi -blokeista ja Hanhen velipojan hanhiblokkien kulmapaloista. Yllä työt päällekkäin ja lentävä hanhi -blokki, jonka kulmaan ommellaan kaksi saumaa ja saadaan lentävä hanhi + kahden kolmion neliö..







Ompelin puuttuvat keltaiset reunablokit ja kokosin työn. Valmis työ on noin 80 x 80 cm ja sopii vaikka olkkarin sohvapöydälle.




Tässä tikkausta odottamassa.

□ □ □ □ □ □ □ 

Työ on kuvattu uudessa kasvihuoneessa. Sieltä löytyy aina jokin kulma tai lista, mihin työn saa ripustettua.




Vanhalle kasvihuoneelle kävi huonosti (erittäin huonosti) viime talvena. Uusi piti taas kasata atomeista ja työ kesti kauan. Istuttamaan pääsin vasta kesäkuun puolivälin tienoilla. Kurkkuja on kuitenkin jo syöty ja tomaatit ja chilit sun muut kasvavat vauhdilla.




10.2.19

Pitsablokkeja







Ompelen isoja pyöreitä pitsablokkeja. Onneksi ehdin kuvata nämä viikko sitten puhtaalla lumella.




Parin numeron takaisessa Love Patchwork & Quilting -lehdessä oli liitteenä kaavat näyttävään työhön: isoja pyöreitä paperin avulla ommeltuja blokkeja.  Näitä piti kokeilla.





Minun blokkini on paljon yksinkertaisempi. Alkuperäisessä on reippaasti yli kymmenen osaa ja blokki on malliltaan kakkupaperi. Minun blokissani on vain neljä osaa  ja se näyttää pitsalta: keskus ja reuna.

Valmiin blokin koko on 59 cm. Näitä ei monta peittoon tarvita.





Tässä on tulossa kolmas blokki. Kahdeksasta sakarasta on kolme valmiina.