28.4.15

Mustasta vaaleaa ja vähän lehtikaalista

Mustasta vaalea 

Olen tuskaillut perhosteni kanssa. Olen kokeillut valkoisia ja sinisiä välikaitaleita, kun olen yrittänyt saada työtä vaaleammaksi. Kvilttaaja ehdotti vaaleanpunaista.  Vaaleanpunainen ei ollut edes käväissyt mielessäni, mutta pakkohan sitä oli kokeilla. Ihme tapahtui: peitto on nyt vaalea!



Valkoinen ja sininen välikankaana lisäsivät kontrastia, mutta vaaleanpunainen vaalentaa yleisilmettä. Kiitos Kvilttaajalle!

Piti ottaa kuva työstä sunnuntaina ulkona, mutta aurinko jäi saapumatt paikalle.


Tässä kuvassa on pelkkiä blokkeja ilman kaitaleita. Ei uskoisi, että kyseessä on samat blokit.

Lehtikaalista

Kasvattakaa lehtikaalia! Tässä muutama hyvä syy
  1. Lehtikaali on kaunis (reunakasvina, yksikseen kasvavana).
  2. Lehtikaali on herkullista.
  3. Lehtikaali säilyy vihreänä vielä, kun lumi on maassa.
  4. Lehtikaali on helppo pakastaa.

Minulla on lehtikaalin taimia kasvamassa. Eivät vielä minkään näköisiä tässä vaiheessa, oikeastaan aika surkeita.


Lehtikaali kasvaa melkein metrin korkuiseksi ja tekee valtavia kurttuisia lehtiä. Nämä ovat viime kesän satoa.


Tämä kuva on otettu 21. joulukuuta viime vuonna. Söin nämäkin kaalit.


Ensimmäiset lehtikaalin taimet sain toissa vuonna Maisalta. Kaalit olivat kauniita, mutta en osannut syödä niitä. Viime vuonna kasvatin taimet itse ja söin lehtikaalia koko kesän. Joudun viemään eväät töihin ja ainakin kuukauden verran yhteensä söin lehtikaalieväitä: lehtikaalipastaa, lehtikaalirisottoa...

Pakastaminenkin on helppoa. Laita kokonainen lehti pussiin ja pakastimeen. Rutistele pussia seuraavana päivänä ja ota varsi pois. Pakastin on nyt tyhjä, ja odottelen innolla uutta satoa.

4 kommenttia:

  1. Voi mikä muutos perhosissa kaitaleiden myötä! Taisit saada minutkin lehtikaalin viljelijäksi, taitaa olla vaan liian myöhäistä kylvää enää itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehtii. Siemenet voi kylvää myös suoraan maahan. Netistä löytyy ohje myös lehtikaalisipseille. Nam!

      Poista
  2. Hienoa, että ehdotukseni toimi. Komeita lehtikaaleja. Syksyllä läheisillä kaupunkilaispalstoilla lehtikaali kukoisti vielä, kun kaikki muu oli lakastunut.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä vaaleanpunainen muutti perhosia vaaleammaksi, hieno!

    VastaaPoista